Etusivu / Taiteilijat / Pekka Hirvonen
Designs by
Pekka Hirvonen
SAIL ON
HEARTBEAT
LIEKKI
DIAMOND FLOW
SAIL ON
YHTEEN KASVANEET
BOLD
AALTOILEVA
CARPE DIEM
GENTLE MOMENT

Korusuunnittelija

Pekka Hirvonen

Muotoilija Pekka Hirvonen on suunnitellut koruja Lapponialle vuodesta 2002. Hän pyrkii mahdollisimman pelkistettyihin muotoihin. Kaaret ja viivat muodostavat harmonisen kokonaisuuden, jonka herkkyyden säilyttäminen on tuotannolle hyvin haastavaa. Muodot ovat sulavalinjaisia ja aerodynaamisia. Hirvonen painottaa paitsi estetiikkaa ja hyvää kultasepäntaitoa myös korujen käytännöllisyyttä. Hirvonen suunnittelee kauniita käyttökoruja, joissa on eleganssia ja ajattomuutta. Hänen töilleen luonteenomaista on niiden käytettävyys.

”Suunnittelijana pyrkimykseni on luoda kauniita esineitä, jotka ilmaisevat korun kantajan luonnetta.” Hirvoselle on tärkeää, että koruilla on tarina – niillä on tulevaisuudessa oma historiansa. Korujen tarkoitus on kestää aikaa.

”Kun suunnittelen korua, sen kantaja on alusta asti mielessäni. Korun tulee tuntua hyvältä iholla ja sen tulee myötäillä kantajan anatomiaa. Usein koruni idea paljastuu vasta, kun se on kantajan päällä. Lapponia-korut ovat kauttaaltaan muotoiltuja. Muodon liäksi niissä kiehtoo nimi ja tarina, joka muodon taakse kätkeytyy."

autograph

Pekka Hirvonen
Korusuunnittelija
Suomi